Nyt on taas niin monta rautaa tulessa, että takomisen kanssa voi tulla kiirekin.

 

Tavallaan on hyvä, että kiinnostavia/kannattavia projekteja on, mutta joskus pyörähtää ohimolohkolla pikku kysymys siitä, onko kaiken sitten tultava hyökyaaltona. Ilmeisesti kyllä. Ooh, saakelsson.

 

Messut pukkaa päälle, työssäoppimisjakso siinä sivussa, lähihoitaja-opiskelijoille suunnitellaan "kädentaitopajaa" Hannen ja Satun kanssa, erikseen vielä haudotaan yhteistyötä lähärien kanssa mummotoimintaan (jonkinlaisia ohjattuja käsityöpäiviä vanhuksille), piirtelykin yrittää kantaa hedelmää, kahvio kutsuu kohta pariksi viikoksi... Ja sitten tietenkin perushuttu, normaalit koulupäivätkin yrittävät mahtua väliin.

 

Kluuh, sanoisi Aku Ankka. Ja niin muuten sanon minäkin. Tässä on semmoinen pikkuvika, notta alkaa tuota viinahammasta kolottamaan, kun vireystila sahaa stressilukemien puolelle. Tanni tietää, ettei siitä hyvä heilu, viimeksi kun paikkasimme yhdessä hampaitamme, päädyimme aukomaan päätämme moottoripyöräjengiläisille, joilla oli joku pikku ongelma seurueeseemme kuuluneen nuorenmiehen kanssa. Päällä on henkilökohtainen juhlakielto, koskien minun ja Tannin henkilöitä.

 

Vaahteranlehtiin on muuten hiipinyt hienoja värejä. Semmoinen keltainen, joka saa mielen yhtaikaa riemukkaaksi ja haikeaksi. Uusien mahdollisuuksien lupaava keltainen. Menetettyjen hetkien keltainen.

 

Nyt tekisi kyllä huurteinen kolpakko terää. Pitäisiköhän hiipiä oluelle tuohon yläkaupungille. Nasu tulee tänään tänne minun kaupunkiini. Ohhoh, hoplaa, vajaan tunnin päästä! Naskson on kuitenkin vähän puolikuntoisena, kuulemma flunssa uhkaa, joten ei taida innostua kovasti olutretkestä. Taidan siis hoitaa oluenjuonnin itsekseni alta pois.